perjantai 5. joulukuuta 2014

Voihan Ville

Lapsuuden kuvastossa palaan usein hyytävään hetkeen Husonlammen rannalla. Sinä kesänä leikimme siellä usein kaverini kanssa, omin nokkinemme, välillä veteen pulahtaen. Kun uimataito oli vasta hakusessa, emme uskaltautuneet rantavettä pitemmälle. Sattui, että rantaan tuli tietämämme naapurin poika, tutki vesikelkkoja, otti yhden ja lähti polskuttamaan syvemmälle. Tovin päästä huomaamme, että vesikelkka oli ottanut vettä ja jättänyt pojan veden varaan. Ennen kuin tajuamme, ryntää kaverini isoveli rantaan, syöksyy lenkiltään suoraan veteen ja pelastaa uimataidottoman. Vasta silloin kauhistumme ja ymmärrämme, että kyseessä oli ollut todellinen vaaranpaikka eikä mikään sukellustaidon näyttö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti